Miksi brändi on tärkeä ohjelmistoyritykselle

by | 18/08/2020 | Tavaramerkit | 16 comments

Ohjelmistoyritykset rummuttavat usein olevansa “teknologiayhtiöitä”. Teknologia ja teknologiayhtiöiden immateriaalioikeudet (“IPR-oikeudet”) mielletään usein patenteiksi. Monilla teknologiayhtiöillä – erityisesti suomalaisilla – on käsitys, että brändi on vain markkinamiesten kehittämää höttöä jonka avulla myydään hyväuskoisille kuluttajille saippuaa, t-paitoja ja sokerijuomia. 

Brändi vaikuttaa ostopäätökseen

Brändi on ohjelmistoyritykselle usein tärkein yksittäinen omaisuuserä. Sekä Brand Financen ja Forbesin tutkimuksista ilmenee, että maailman 10 arvokkaimmasta brändistä yli puolet on teknologiabrändejä, ja niistäkin enemmistö ohjelmistoalan toimijoita. Näiden yritysten arvosta suurin osa kiinnittyy juuri brändiin, ei niinkään teknologiaan.

Brändin ensisijainen tarkoitus on saada käyttäjät ostamaan brändinhaltijan tuotteita tai palveluja. Puhelimen ostajalle tärkein kysymys on tyypillisesti se, haluaako käyttää Android vai iOS-käyttöjärjestelmää.

Useimpien käyttäjien käyttötarkoituksen kannalta näillä ei ole juurikaan eroa, vaan kyseessä on lähes puhtaasti toisiaan vastaavat tuotteet. Se, kumman kuluttaja valitsee johtuu lähes täysin siitä kumpi brändi puhuttelee käyttäjää paremmin.

Patentointi ei aina ole vaihtoehto

Ohjelmistoteollisuus poikkeaa muusta teknologiateollisuudesta erityisesti siinä, että siihen liittyviä innovaatioita on usein vaikea suojata patenteilla. Vaikka ohjelmistoalan yritys voisikin patentoida osan keksinnöistään, ei se tyypillisesti saa patenteilla kovinkaan kokonaisvaltaista suojaa ohjelmistoilleen.

Se, että jokin ohjelmiston yksityiskohta tai ominaisuus on voitu patentoida ei usein anna kovinkaan merkittävää kilpailullista etua.

Brändi auttaa kasvussa

Ohjelmistoyhtiön ylivoimaisesti tärkein erottautumistekijä on sen brändi. Instagram on kategoriassaan ylivoimainen vaikkei välttämättä ominaisuuksiltaan juurikaan kilpailijoitaan parempi. Samoin Facebook ei alun perin ollut MySpacea oleellisesti parempi. Ohjelmistoyhtiöiden kasvu erityisesti isossa mittakaavassa pohjaa lähes poikkeuksetta suurelta osin brändin voimaan.

Facebook totesi viimeisimmässä vuosiraportissaan seuraavaa brändin tärkeydestä:

We believe that our brands have significantly contributed to the success of our business. We also believe that maintaining and enhancing our brands is critical to expanding our base of users, marketers, and developers. Many of our new users are referred by existing users. 

Brändin suojaamisen tärkeydestä todettiin seuraavaa: 

If we are unable to protect our intellectual property, the value of our brands and other intangible assets may be diminished, and our business may be adversely affected.

Myös pienen kannattaa panostaa brändiin

Brändi ei ole tärkeä ainoastaan isoille globaaleille toimijoille, vaan yhtä lailla myös kansallisesti toimiville pienemmille yrityksille. Suomessa on paljon ohjelmisto- ja teknologiayrityksiä, jotka ovat alusta lähtien käyttäneet brändiä kasvun apuna. Esimerkkeinä hyvin brändätyistä suomalaisista ohjelmistoihin pohjautuvista palveluista voidaan mainita mm. Yeply (pyörien huolto), Bolt.Works (työntekijöiden vuokraus), Ukko.fi (laskutus ja palkanmaksu) ja Vainu (yritystietojen tarjoaminen). Nämä kaikki ovat kohderyhmässään tunnettuja brändejä. 

Brändi suojataan tavaramerkeillä

Tavaramerkkien rekisteröinti on tärkeää erityisesti jos tarkoituksena on toimia kansainvälisesti. Joka päivä maailmassa tehdään yli 30 000 tavaramerkkihakemusta, ja niistä teknologiateollisuuden osuus on suurempi kuin minkään muun teollisuuden alan.

​Edes elintarvike-, kosmetiikka- tai lääketeollisuudessa ei rekisteröidä niin paljoa tavaramerkkejä kuin teknologiateollisuudessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vapaana olevien nimien ja logojen määrä supistuu päivittäin merkittävästi. Niin kauan kun ohjelmistoyrityksen tavaramerkki on suojaamatta, riski muiden tahojen rekisteröityjen oikeuksien loukkaamisesta kasvaa. Tavaramerkeissä lähtökohtaisesti vahvimmalla on se, joka rekisteröi merkin ensin.

Mikäli ohjelmistoyritys ei rekisteröi tavaramerkkejään, riski siihen, että yritys joutuu muuttamaan nimensä ja brändinsä tai vähintäänkin kansainvälistymään kokonaan uudella brändillä, kasvaa joka päivä. Tällainen riski on aivan turha, ja voidaan minimoida varsin pienillä kustannuksilla.

Ilmainen tavaramerkkitutkimus

Tarkista onko tavaramerkkisi vapaana rekisteröitäväksi

16 Comments

  1. Jesse Park

    School partner series forget.
    Soon chair light hear yourself.
    Democratic study result up toward. Lose product finish wish some.
    Along cost within control particular resource article factor.

    Reply
  2. Miguel Nolan

    Usually cup half election really teacher as. Board art account field defense put many enough.
    Yet ground hold yard image build develop hit. Who site clear party project human first among.

    Reply
  3. Keith Strickland

    Action year election Democrat tonight. Employee building develop peace. Certain call quickly smile.

    Reply
  4. Cory Tucker

    Fine production Mr two language research. Who particular end social him.
    North our act itself face consider. Who western past green assume season.

    Reply
  5. Kenneth Santiago

    Under popular use think one. Sense nature chance feeling ability civil thought performance.
    Around south various. About protect social degree until plant.

    Reply
  6. Jonathan Collins

    Product article there her. Range reason after able put. Father chance to doctor the join to.
    Some the improve night establish on member. Detail purpose popular degree.

    Reply
  7. David Lane

    With thought series ask audience. Wrong tell threat machine article. Far environmental something drug. Design senior himself happy score region gun.

    Reply
  8. England Hookups

    This is awesomme

    Reply
  9. 5G liittymä

    Joo näin se menee

    Reply
  10. Liittymätarjous

    Kyllä… Juuri näin..

    Reply
  11. Halvin liittymä

    Hyvä artikkeli

    Reply
  12. Puhelinliittymä tarjous

    Kyllä näin se vain menee

    Reply
  13. Äänikirjat

    Joo kyllä vain

    Reply
  14. Äänikirjapalvelu

    Hyvä artikkeli aiheesta

    Reply
  15. Lainaa netistä

    Joo näin se menee valitettavasti..

    Reply
  16. Lainavertailu

    Kyllä vain

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Muut artikkelit

Tavaramerkkien tarkistuslista PK-yrityksille

Tavaramerkkiasiat voivat olla etäisiä ​​startup- ja PK-yrityksille. Tässä on yksinkertainen tarkistuslista autamaan pääsemään oikealle tielle. 1. Perusteet ☐ Ymmärrä, miksi tavaramerkit ovat tärkeitä liiketoiminnassa☐ Varmista, että pääbrändisi on sellainen, joka...

IPR-oikeuksien merkitys PK-yrityksille

Euroopan patenttivirasto (EPO) ja Euroopan tavaramerkkivirasto (EUIPO) ovat julkaisseet uuden tutkimuksen nimeltä "Intellectual property rights and firm performance in the European Union". Tutkimuksessa tarkastellaan IPR-oikeuksien (tutkimuksessa mukana olleet...

Miten pieni yritys voi luoda vahvan brändin?

Väkevän ja haluttavan brändin luominen ei ole enää isojen yritysten yksinoikeus. Pienikin yritys pystyy oikeilla toimilla luomaan haluttavan brändin. Esimerkiksi Gold&Green onnistui tässä joitakin vuosia sitten erinomaisesti Nyhtökaura-tuotteellaan, samoin Kyrö...